Viivin ja Wagnerin toinen tuleminen

Vuosina 1995 – 96 asuin myös Pariisissa ja piirsin sarjakuvaa Bayard Press -kustantajalle. Sillä oli sarjakuvalehtiprojekti lapsille. Se ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle. Siellä ollessani kuulin, että Helsingin Sanomat etsii uutta suomalaista sarjakuvaa. Muokkasin Viivin ja Wagnerin aikuisiksi ja tein kymmenen ensimmäistä strippiä Ranskassa. Lähetin ne Hesariin, ja sieltä pyydettiin lisää. Tein vielä toiset kymmenen. Silloin olin muistaakseni jo palannut takaisin Suomeen, kesällä 1996. Meni vielä vuosi ennen kuin Viivi ja Wagner alkoi ilmestyä Hesarissa, joten tein sinä aikana kaikenlaisia piirrostöitä. Silloin, syksyllä 1996 alkoi mm. yhteistyö Koululainen –lehden kanssa. Aivan ensimmäiseksi piirsin heille karikatyyrit kaikista Suomen presidenteistä, se oli ensimmäinen työ minkä Koululaisesta sain. Menin toimitukseen näytekansioni kanssa ja siellä minulta kysyttiin, että tämmöinen työ olisi, haluatko tehdä? Sanoin että totta kai, ja siitä se lähti, Rytin ym. kuvista.

Pariisissa kilpailu on paljon kovempaa, kun jokaisella mainostoimistollakin on kortistossaan kymmeniä piirtäjiä. Siihen verraten tuntui että Suomessa sai duunia todella helposti. Muistelen, että heti ensimmäisenä päivänä kun palasin, oli joku soittanut siskolleni ja kysynyt että joko se Juba on Suomessa, täällä olisi töitä!

Nimeä oli siis jo silloin sen verran, kun olin tehnyt kaikenlaisia keikkahommia. Ensimmäinen työ palattuani liittyi siihen, että Raumalle oli valmistunut “Suomen suurin yksilinjainen sellutehdas”, niin sitä mainostettiin, ja joku turkulainen viestintäfirma oli tekemässä siitä esitettä jaettavaksi metsänomistajille. Siihen tarvittiin jotakin humoristista piirroskuvitusta. Kävin Raumalla tutustumassa tehtaaseen ja sain neliömetrin kokoisen palan sellua kotiinviemisiksi.

Tein kaikenlaisia hommia. Viivi ja Wagner häilyivät taustalla, soittelin Hesariin ja kyselin sarjan perään. Odotttelu alkoi välillä kyllästyttää, mietin jo strippien myymistä johonkin pikkulehteen. Helsingin Sanomat julkaisi ensin muita sarjoja, oli Veikko “Joonas” Savolaisen klassisia juttuja, taisi olla Pauli Kallion ja Pentti Otsamon FC Palloseuraa ja niin edelleen.

Silti, aika hyvissä ajoin, 1997 keväällä toimituksesta kerrottiin että Viivin ja Wagnerin julkaiseminen alkaa syksyllä. Itsellä alkoi sukat pyöriä jalassa, että jaaha, näitä pitäisi sitten ryhtyä tosissaan tekemään. Se oli aluksi viiden kuukauden diili, ajattelin että kyllähän nyt sen verran jaksaa ja sitten teen taas jotakin muuta.

Suosio alkoi kuitenkin kumuloitua, nopeasti tuli lukijoilta palautetta Viivistä ja Wagnerista. Homma repesi siinä vaiheessa kun Hesarin Kuukausiliite teki aika ison jutun. Joulun alla ryhdytttiin puhumaan jatkosta ja tammikuussa sovittiin että Viivi ja Wagner jatkavat kesään 1998 asti. Lehti oli jo aiemmin sopinut että silloisten jalkapallon MM-kisojen vuoksi kesällä Hesarissa ilmestyy sillä paikalla FC Palloseura. Se oli ensimmäinen julkaisutauko. Viivi ja Wagner olivat saaneet jo niin kovan suosion että päätös jatkaa sarjaani taas syksyllä tehtiin. Siinä sopimuksessa luki että sarjan julkaisua jatketaan “toistaiseksi”. Viivistä ja Wagnerista oli yhdessä vuodessa kehittynyt jo niin kova juttu. Sarja raivasi asemansa siinä ajassa.

Ensimmäiset Viivi ja Wagner -teokset

Ensimmäinen albumi ilmestyi syksyllä 1998, Harto Pasonen (Arktinen Banaani) nappasi sen niin nopeasti, ja yhteistyö saman kustantajan kanssa jatkuu edelleen.

Olenhan minä tehnyt Viivi ja Wagner –kirjoja myös Otavalle, koska isossa ja pienessä kustantajassa on molemmissa omat hyvät puolensa. Yhteistyö on toiminut hyvin, mitään kauheita mustasukkaisuusdraamoja ei ole tullut. Yleensä minulla on ollut aika hyvä tuuri yhteistyökumppanien kanssa. Olen tietysti itsekin tehnyt sarjan eteen paljon, ja suosio on auttanut, mutta ilman hyvää tuuria en olisi löytänyt näin työteliäitä ja päteviä yhteistyökumppaneita kustannuspuolielta.
Tein kyllä samalla Koululaiseenkin paljon kaikenlaisia sarjoja, ensin oli kissajuttu, sitten “Akseli ja Olga”,  tamperelaiselle lastenkirjailijalle tein “Käytöskoulu” –tyyppistä sarjaa, “älä tee näin”, semmoisia yhden sivun mittaisia pläjäyksiä, ja sitten Jari “Pulkkinen” Salmen kirjoittama sarjis robotista joka elää naisen kanssa, mutta se alkoi toimituksenkin mielestä muistuttaa liiaksi Viiviä ja Wagneria. Robotti sai liikaakin Wagnerin piirteitä.

Sarjakuvien ohella teen yhä kuvituksia ja kirjankansia sen minkä ehdin. Viivi ja Wagner –oheistuotteet vievät paljon aikaa. Pitää karsia aika rankasti mitä lupaa tehdä. Toisaalta sivuprojektitkin ovat olleet mielenkiintoisia, kuten näytelmä Turun kaupunginteatterille, jota esitettiin parin vuoden ajan täysille saleille. Sitä ryhdyttiin keväällä 2006 esittämään uudestaan, nyt Helsingin Kaupunginteatterissa, pienellä näyttämöllä Pasilassa.

Näytelmää ei sinänsä hirveästi kannata verrata sarjaan, siinä on mukana paljon hahmoja, kuten Viivin sukulaisia joita sarjakuvassa ei ole nähty. Se on saanut vain alkusysäyksen sarjasta, mutta yritin kirjoittaa sen niin, että se toimisi nimenomaan näytelmänä. Materiaalia ja teemoja sarjakuvasta on toki mukana, mutta laajemmin käsiteltynä.

Vuonna 2006 sai ensi-iltansa myös Ooppera- ja teatteriseurue Kapsäkin tulkinta, Kärsämysoperetti. Libretto on Juban kirjoittama, laulut on säveltänyt Jarmo Julkunen.

- Kaupunginteatterin näytelmän käsikirjoituksen tein itse. Operetissa tein laulujen sanat, muuten sen dramatisoi ja kirjoitti sarjojeni pohjalta Kapsäkki-ryhmä ja ohjaaja Minna Nurmelin.

Teatteri eroaa sarjakuvasta niin paljon, ettei sovittamisongelmia ole. Olen antanut täyden vapauden tulkita. Piirroselokuva olisi vaikeampi juttu, hahmojen äänten pitäisi sopia tarkalleen kuviin.

Animaatioprojekti olikin pitkään tekeillä. Se kuitenkin kariutui ja osoitti, ettei tuurini yhteistyökumppanien löytämiseen ole aina ollut yhtä hyvä. Homman toimimattomuus selvisi minulle liian myöhään, olisi pitänyt lopettaa koko projektin teko jo paljon aiemmin. Sääli, sillä animaatio olisi kyllä kiinnostanut, olisin voinut olla mukana taiteellisena johtajana ja viedä muutenkin projektia eteenpäin.

Omat animaatiokokemukseni juontavat siitä kun olin mukana Mauri Kunnaksen “Joulupukki ja noitarumpu” –elokuvan teossa, tajusi vähän miten iso laiva animaation tekeminen on. Aluksi lähdin Joulupukki-animaation mukaan vain siksi että ajattelin “vau, saa tehdä hommia Kunnaksen kanssa”. Lopulta tein vain kolmisenkymmentä taustaluonnosta, joten aika vaatimaton minun osuuteni siihen loppujen lopuksi on.

En ole mikään ammattipiirtäjä niinkuin Timo Ronkainen tai Kari Korhonen, he ovat teknisesti taitavia ja osaavat varioida tyylejä, kuten Jukka Murtosaarikin. Hän pystyy nappaamaan jonkun toisen tyylin ja käyttämään sitä. Nämä minun juttuni ovat aina olleet vähän sellaista meikäläisen räpellystä, parhaimmillaan tietty ihan hauskan näköisiä. Realistisen tyylin käyttäminenkin kiinnostaisi, mutta en vaan varmaan osaa sitä tarpeeksi hyvin. Aikoinaan Pahkasikaan piirsin siveltimellä, kauhealla vaivalla niitä väsäsin, niissä sarjoissa on vähän realismin yritystä. Ainakin sellaista Tex Willer –realismia. Tex Willer vaikutti minuun aikanaan paljon, varsinkin sarjan ensimmäisen tekijän, Galeppinin piirrokset.         

Sika kulkee suvussa?

Suvussani on aika vähän esiintynyt intoa taiteelliseen ilmaisuun. Äidinpuoleinen isoisä harrasti vähän maalaamista, mutta ei koskaan tehnyt sarjakuvia. Sen verran taipumusta taiteellisuuteen hänellä kyllä oli, että hänellä oli elokuvien maahantuontifirma joskus 1950-luvulla, ennen telkkarien tuloa. Hän pärjäsi aika hyvin, osti leffoja esimerkiksi Italiasta, mm. Vittorio de Sican Polkupyörävarkaan. Sica kulkee suvussa, heh heh.  

Isän puoleinen isoisä oli taas tyttökoulun opettaja, ja hän opetti muun muassa Pentti Saarikosken siskoa, Sirkka Garamia. Garamilta kuulin, että isoisää oli sanottu possuksi, hän oli varmaan sen verran tukevassa kunnossa silloin. Minä olen siis possun pojanpoika ja sian isä...
Niin no, tämän isoisän pikkuserkku oli Wäinö Aaltonen, hän on ehkä läheisin sukukytkös suureen taiteilijaan. Hauska yhteensattuma, että sarjakuvanäyttelyni oli sitten ensimmäinen lajissaan Wäinö Aaltosen museossa.

Oheistuotteet ja niiden merkitys?

Viivin ja Wagnerin sovittamista elokuvaksi elävillä näyttelijöillä ei ole kukaan vielä esittänyt, ei Aleksi Mäkeläkään. Markus Selin ei ole soitellut. Onneksi ei ole, ettei ole tarvinnut ottaa kantaa. Laajentuminen sarjakuvan ulkopuolelle on hauskaa oman aikansa, mutta sarjakuva on edelleen se, mikä eniten kiinnostaa.

Jos Viivin ja Wagnerin suosio joskus lopahtaa, minulle jäisi aikaa kaikenlaisiin muihin sarjis-projekteihin, mitä on ollut mielessä, mutta joita en ole ehtinyt vielä toteuttaa. Pitkistä Viivi ja Wagner –tarinoista on Sinappihuntu (Otava 2004) toistaiseksi ainoa, uutta en ole vielä suunnitellut.

Taidenäyttelyt Helsingissä, galleria Dixissä vuosina 2004 ja 2006 olivat projekteja joista innostuin, ja ne onnistuivat ihan hyvin. Galleristi tuli juttelemaan minulle albumin julkkareissa ja ehdotti näyttelyä. Pohdin asiaa aikani, ja saimme sitten tehtyä sopimuksen. Pääsin leikkimään akryyliväreillä, joita kyllä olin aiemminkin käyttänyt tehdessäni kuvia albumien takakansiin. Mutta nyt tein isomman satsin tauluja kerralla, pari viikkoa niitä tein, en sen pitempään. Se oli kyllä ihan kokopäiväistä työtä,  illallakin kotiin mennessä näin koko maailman akryyliväreissä. Niin voimakkaasti se vaikutti, varsinainen trippi!  

Joskus on vaikea tietää ennalta mikä ehdotetuista projekteista on se hyvä juttu, olisiko juuri tämä tai tuo ehdotus se mitä kannattaa kehittää. Jossain vaiheessa olin tekemässä Viivi ja Wagner –keittokirjaakin, kunnes äkkiä havahduin, että mitä hemmettiä minä olen tekemässä, miksi minä näitä reseptejä kerään? Vaikka ruuanlaitto on hauskaa, keittokirja on kaukana sarjakuvasta.

En yleensä anna Viivi ja Wagner -hahmoja mainoksiin. Kaksi poikkeusta muistan,  Helsingin kirjamessujen ohjelmalehdessä ne olivat ja sitten Sampo-pankin luottokorteissa, mm. Marimekon ja Hurriganesien kanssa. Jos Viivi ja Wagner mielletään näin vahvaksi suomalaiseksi ikoniksi, niin mikäs siinä sitten.

Onko Alpha-lehdessä julkaistu tarina Rendez-vous (jossa rakastajatar “Miriam” ampuu vanhan sian) Viivin ja Wagnerin loppunäytös?

Toivottavasti ei :)

Osa 1  Osa2