Missä vaiheessa piirtäminen alkoi
kiinnostaa?
"Ei niitä ensimmäisiä piirroksia
muistakaan, piirtelin kaikkea mahdollista jo ihan pienenä. Sen
muistan, että kopioin Aku Ankan kansia voipaperin läpi ja
jotain ukkeleita piirtelin. Sarjakuvia aloin piirtää vasta
joskus kuusi-seitsemänvuotiaana. Suurinpiirtein
kouluikäisenä. Muistan että silloin asuimme jo
Rovaniemellä, jonne muutettiin 1971, ja seuraavan vuoden
syksynä menin kouluun. Joskus niillä main innostuin tosissani
sarjakuvista ja ryhdyin jatkuvalla syötöllä
tekemään niitä. Pekka Perunan seikkailuja, ja sitten oli
Tom Taylor -niminen dekkari, jota tein kymmeniä sivuja, minulla on
vieläkin tallella vihko johon sitä tein. Se on isän
vanha geometrian vihko, toisella puolella sivua on hänen
laskelmiaan ja toisella minun sarjiksiani.
Muistaakseni
ne olivat melko väkivaltaisia juttuja. Olin siihen aikaan
löytänyt jo Tex Willerin, jossa ammuttiin koko ajan, joten
minunkin sarjoihini tuli vastaavaa meininkiä. Televisiossa,
sillä ainoalla kanavalla joka Rovaniemellä silloin 70-luvun
alussa näkyi, esitettiin amerikkalaista dekkarisarjaa, jonka nimi
oli kai Beretta. Sarja ja sen päähenkilön
ulkonäkö vaikutti Tom Taylorin hahmoon, esimerkiksi
sillä oli kihara tukka, vaikka Beretta- sarjasta en muuten
enää mitään muistakaan."
Luitko paljon
sarjakuvia?
"Kyllä, kaikki mitä käsiini sain.
Rovaniemelle muutto vaikutti sikäli, että siellä oli
todellakin vain se yksi tv-kanava, jonka ainoa ohjelma oli
päivittäinen A-Studio. Kirjojen lisäksi ei ollut muuta
viihdettä kuin sarjakuvat, siis semmoista visuaalista hauskaa.
Rovaniemellä oli kaksi elokuvateatteria, niissä kävin
katsomassa aina silloin tällöin jotain. Mutta me asuimme
syrjässä keskustasta, eli sarjakuvat olivat tärkeä
viihdemuoto. Ostin Tex Willereitä halvalla "Miesvarma"-
nimisestä divarista, kun olin viimein, noin kymmenvuotiaana
tajunnut että sarjakuvia voi saada halvallakin, tai ainakin
halvemmalla kuin uusina. Helsingissä asuvilla serkuillani oli Aku
Ankan jättikirjoja, luin niitä kun kävin siellä
esimerkiksi hiihtolomalla. Jättikirjoista opin
tietämään Carl Barksin. Serkkujen isä tajusi
Barksin arvon, ja aina suitsutti kuinka hyvä se on. Silloin
Barksin nimi tuli tutuksi ja tajusin, että jättikirjojen
sarjat olivat yhden ja saman piirtäjän työtä. Opin
erottamaan hänen piirrosjälkensä muista
ankantekijöistä."
"Myös
Rovaniemellä minulla oli kavereita, joilla oli ja jotka lukivat
paljon sarjakuvia. Kaikkea mahdollista, kuten Shokki-lehtiä ym.
Olen jo jotain kymmenvuotiaana lukenut Robert Crumbin juttuja. Oli
yksi, minua vähän vanhempi kaveri, joka oli
sarjakuvatietämyksessä edennyt sen verran pitemmälle,
että hänellä oli Jymy- ja Huuli-lehtiä, joissa
julkaistiin mm. Crumbia. Muistan, että ne sarjat tuntuivat
esipuberteettisen pikkupojan mielestä aika rajuilta. Semmoisia
tuhmia juttuja, jotka tekivät aika voimakkaan vaikutuksen, muistan
ne vieäkin. Piirrokset olivat jotenkin kuin... huumetta tai
jotakin, ne olivat niin vahvoja ja tekivät todella kovan
vaikutuksen aikoinaan."
"Myöhemmin,
kun asuin jo Turussa, Pahkasian sarjakuvalehti Tapiiri alkoi
ilmestyä (1984). Siinä julkaistiin keski-eurooppalaisia
juttuja, joita en ollut aikaisemmin nähnyt, kuten Manaraa.
Tapiirikin tuntui todella hyvältä lehdeltä. Olin varmaan
juuri sopivassa ikävaiheessa, että kolahti, kun Tapirissa
julkaistiin aikuisille lukijoille suunnattuja sarjakuvia."
Miten vanhempasi
suhtautuivat
siihen, että teit sarjakuvia?
"Eivät he mitenkään suhtautuneet, kai he
tykkäsivät niistä, pitivät hauskoina, eivät
millään tavoin yrittäneet kieltää sarjakuvia.
Yhdellä rovaniemeläisellä kaverillani oli äiti,
joka yritti vähän rajoittaa sarjakuvanlukemista. Kaverilla
oli jotakin sarjiksia lipaston laatikossa, josta me kävimme
niitä hakemassa. Kaverin äiti pisti lipaston lukkoon aina
välillä, kun halusi, että läksytkin tulee
tehtyä. Eivät minun sarjakuvani mitään kapinallisia
olleet, mutta yleensä sarjakuva oli vielä silloin, ainakin
joissakin piireissä, paheksuntaa herättävää ja
se ymmärrettiin nimen omaan lasten lukemistoksi."
Milloin muutitte
Rovaniemeltä Turkuun?
"Se tapahtui 1976, mutta me olimme asuneet Turussa jo
ennen Rovaniemeä, joten Turussa sain ensimmäisen kosketuksen
sarjakuviin, kuten Kiekuun ja Kaikuun, jota äiti luki minulle
Kotiliedestä. Eli vanhemmat eivät todellakaan koskaan olleet
sarjakuvia vastaan."
"Turussa jatkoin sarjakuvien piirtämistä, eli olen koko ajan
piirtänyt ja nimenomaan sarjiksia."
"Syksyllä
1982 lähdin vuodeksi vaihto-oppilaaksi Jenkkeihin. Se oli varsin
merkittävä vuosi. Olin silloin ehkä hiukan
vähentänyt piirtämistä. Kun menin Amerikkaan,
sarjat olivat jääneet vähemmälle. Olin aloittanut
sellaista länkkärisarjaa jossa oli paljon vaikutteita
Blueberrystä, mutta jätin sen kesken ja jotenkin ajattelin,
etten enää jatka piirtämistä, kun en osaa. Tuli
semmoinen vaihe."
"Jenkeissä,
koulussa tutustuin minua vuotta vanhempiin kavereihin, jotka
piirsivät sarjakuvia ja olivat vielä helkkarin hyviä.
Aloin hengailla heidän porukoissaan. Me kiersimme
sarjakuvakauppoja Kaliforniassa, autolla, siellä kun kortin saa jo
16-vuotiaana. Kaverilla oli oma studio heidän omakotitalonsa
takapihalla ja saatoimme viettää siellä kokonaisia
öitä. Piirsimme, pelasimme sen aikaisia videopelejä,
semmoisia pieniä Pac-manin tyylisiä systeemejä ja
katselimme jotain kauhuleffoja. Sain silloin hyvän amerikkalaisen
populaarikulttuurirokotuksen, näin kaikkia splatter-elokuvia,
jollaisten olemassaolosta en ollut edes tiennyt. "
"Heillä
oli oma, High-Energy -niminen kauhusarjakuvalehti, aika korkeatasoinen
ollakseen teini-ikäisten tekemä. Yhden kaverin isä
omisti kirjapainon ja he saivat sitä kautta paperin sekä
painatuksen ilmaiseksi. Kaikki olivat aika hyviä taiteilijoita,
minä suorastaan kadehdin heitä ja innostuin uudestaan
piirtämisestä. Olin niin innoittunut, että Suomeen
palaamisen jälkeen olin hyvin vähällä
jättää lukion kesken ja ryhtyä
ammattilaispiirtäjäksi. Se oli minulle uusi alku, lapsuuden
piirustelu loppui ja alkoi teini-ikäisen sarjakuvarokkänroll."
Juban mummo Aira
Tuomola
auttoi saamaan hänen ensimmäisen sarjansa julkaistuksi.
Strippisarja Vauhti-Virtanen ilmestyi Someron lehdessä muutaman
kuukauden ajan 1983 - 1984.
"Olin silloin 18-vuotias. Kauankohan minä sitä
taksikuskisarjaa tein? Ehkä jotain puolisen vuotta se ilmestyi,
eikä kovin usein. Ennen kuin sain sarjoja Pahkasikaan ja
semmoisiin, niin muistaakseni Kannus julkaisi minun juttujani. Muistan
sen aina siitä, että ne eivät maksaneet niistä
mitään. Pahkasika taas maksoi, eli siitäkin näkee
miten läpeensä kaupallinen taiteilija olen, heh heh."
Ryhdyin
tekemään pilapiirroksia Turun Sanomiin ollessani vielä
lukiossa, 18-vuotiaana. Ensin se ilmestyi nuorten sivulla ja sitten
sain oman palstan Extra-liitteen kakkossivulla. Se alkoi muuttua
päivänkohtaiseksi piirrokseksi, politiikkaa ja mitä nyt
semmoisissa on. "
"Lukion
jälkeen oli, no ei sitä voi välivuodeksi sanoa, koska
kuitenkin piirsin koko ajan, mutta en ollut opiskelemassa enkä
vakituisessa työssä. Se oli semmoinen piirtämisvuosi,
jolloin tein sarjoja Pahkasikaan ja Suomen Mad:iin, sekä kaikkia
mahdollisia piirroksia."
"Juba-nimi
syntyi lukioaikana, ekalla luokalla. Luokalla oli toinen kaveri, jota
sanottiin Nupaksi ja siitä se vääntyi minulle Jubaksi.
Minulla ei aikaisemmin ollut mitään lempinimeä, ja Juba
kuulosti minusta hauskalta. Ryhdyin käyttämään
sitä piirrosteni signeerauksena. Se jotenkin jämähti,
enkä sitä alkanut enää myöhemminkään
muuttamaan."
"Taustalla
siihen, miksi Juba on signeerauksissani kirjoitettu jii ja uu
yllä, bee ja aa alla, johtuu siitä että diggailin
kovasti Moebiusta (Jean Giraud), Blueberryn piirtäjää.
Hän piirsi nimimerkkinsä Gir, joka tulee Giraudista,
semmoisen neliön sisään. Se oli minusta niin hauskan
näköinen, että varastin idean häneltä. Kun
"Juba" vaikutti minusta tyhmältä suoraan kirjoitettuna,
keksin jakaa nimimerkkini kahtia."